torstai 7. maaliskuuta 2019

Nie-numero, residencia, SIP-kortti

NIE-numeron (Número de Identidad de Extranjero) eli ulkomaalaisen henkilötunnuksen hakeminen oli yllättävän helppoa suomalaisen asianhoitofirman avulla. Meillä oli NIE-numerot jo parin päivän kuluttua Espanjaan muutostamme. Tarvittavien papereiden ja kahden valokuvan hankkiminen onnistui meiltä itseltämme, mutta espanjankielisen hakemuksen täyttäminen ja ajan varaaminen poliisilaitokselle tuskin olisi meiltä omin avuin luonnistunut.

Täällä saa virallisissa kuvissa hymyillä, mutta sen kuulin vasta jälkikäteen. Niinpä jälleen kerran onnistuin kuvissani näyttämään liian aikaisin avohoitoon päässeeltä psykopaatilta.  Kuvien lisäksi tarvitsimme ainoastaan kopion passin kuva-aukeamalta,  ja maksetun (leima?)veron. Maksulapun saimme onneksi asianhoitofirmasta jo etukäteen, muuten olisimme saaneet sen vasta poliisilaitokselta ja joutuneet palaamaan takaisin  maksetun laskun kanssa. Valmiiksi maksetun laskun ansiosta saimme hakea NIE-numeromme jo seuraavana päivänä suoraan vastaanottotiskiltä.

Ei se kuitenkaan ihan noin helppoa tainnut olla. Jo ennen Suomesta lähtöämme toimitimme asianhoitajallamme täytetyt lomakkeet, joissa kysyttiin muun muassa vanhempiemme nimiä mukaan lukien äitiemme tyttönimet. Relevanttia yli viisikymppisten kohdalla? En millään jaksa muistaa tarvitsimmeko tämän paperin nie-numeron vai residencian hakuun vai molempiin. Ehkä tarvitsimme joitain muitakin papereita nieneihimme, mutta mitään kovin hankalasti hankittavaa se ei ollut, eivätkä paperinippumme olleet järin paksuja. Eräs tuttavamme sanoikin, että se on "helppoa kuin heinänteko". Mutta minä kun en ole koskaan ollut heinäpellolla.

Residencian  eli oleskeluoikeuden anominen vaati huomattavasti enemmän papereita ja vaivaa kuin nie. Meillä olisi ollut vain muutaman sadan metrin matka Playa Flamencan poliisilaitokselle, mutta sinne oli monien kuukausien jonot. Niinpä asianhoitajamme varasi meille ajat Torreviejaan, missä lailliset parkkipaikat ovat kiven takana. Emme ole vielä keksineet sitä kiveä, minkä takana ne ovat.

Oleskeluoikeustodistus (Certificado de registro de ciudadano de la union) 

Hakemukseen vaaditiin valokuvien lisäksi:

- passikopiot

- kolmen kuukauden tiliote espanjalaiselta pankkitililtä (piti hakea pankista, verkkopankista otettu tuloste ei ole kelvollinen)

- Suomesta saatavista tuloista espanjankielinen todistus (ilman riittävää toimeentuloa residenciaa on turha edes hakea)

- kopiot nie-numeroista

- S1-todistusten kopiot (todistus sairaanhoito-oikeudesta, jos asut eri maassa kuin siinä, jossa olet vakuutettu)

- espanjankielinen vuokrasopimus

- asuinpaikkatodistus, jonka haimme kaupungintalolta (ayuntamiento). Sen saaminen vaati passin esittämisen ja nie-numeron lisäksi espanjankielisen vuokrasopimuksen ja asunnon suomalaisen omistajan passikopion. Meille oli varattuna yhteisaika ayauntamientoksen avausaikaan eli klo 8.30 ja meidät kutsuttiin asiointitiskille jo klo 9.02! Tosin hieman ihmetytti, kun virkailija kysyi passiani tutkiessa olenko syntynyt Suomessa. Piti selittää, että passissa lukeva syntymäpaikkani Vaasa "is a little town in Finland". Kaiken kaikkiaan asuinpaikkatodistusten saaminen oli varsin helppoa.


Ayuntamiento de Orihuela, sisäänkäynti

Omat tuloni ovat epäsäännölliset, minkä vuoksi residenciahakemukseni pohjautui mieheni säännöllisiin tuloihin. Koska meillä on mieheni kanssa eri sukunimi, jouduin tilaamaan Helsingin maistraatista espanjankielisen avioliittotodistuksen. Se tuntui hieman koomiselta, koska Espanjassa sukunimi ei vaihdu avioitumisen yhteydessä. Tosin täällä on kaikilla kaksi sukunimeä, joista ensimmäinen on isän ensimmäinen sukunimi ja toinen äidin ensimmäinen sukunimi. Nykylain mukaan on vaihtoehtoisesti mahdollista laittaa myös äidin ensimmäinen sukunimi lapsen ensimmäiseksi sukunimeksi.

Myös Helsingin maistraatissa oli ruuhkaa, Vasta puolentoista viikon kuluttua avioliittotodistuksen tilaamisesta sain sähköpostiini laskun, joka piti maksaa ennen kuin todistusta edes aloitettiin kirjoittamaan. Jouduin maksamaan yli 50 euroa siitä, että olin poikennut typerästä suomalaisesta perinteestä (joka ei ole edes kovin vanha) ottaa miehen sukunimi. Todistus saapui vasta päivää ennen kuin meillä oli aika poliisilaitokselle. Olisin kyllä hakenut residenssiä ilman sitäkin, koska täällä vaaditut paperit riippuvat aina virkailijan omasta lain tulkinnasta ja päivän psyykkeestä.

Kiikutimme kaikki aiemmin luettelemani paperit espanjankielisten hakemustemme  kanssa poliisilaitokselle. Tällä kertaa meillä ei ollut yhteisaikaa, vaan minun aikani oli 20 minuuttia ennen mieheni aikaa. Vaikka minulla oli sekä todistus mieheni tuloista että avioliittotodistus, oli residenssi-setä hyvin kiinnostunut talouspolittisesta tilanteestani. Onneksi mieheni ohjattiin viereiselle asiointipöydälle ja sain sanottua surkealla espanjallani este es mi marido (tässä on aviomieheni) osoittaen miestäni. Virkailijoiden lyhyen keskinäisen neuvottelun jälkeen mieheni ohjattiin viereeni istumaan. Papereiden käsittelyssä ei ilmennyt ongelmia, mutta niiden käsittely oli tuskastuttavan hidasta, Täällä vaaditaan joka paikkaan paperiset kopiot (yleensä vielä kahtena kappaleena), joita sitten leimaillaan ja niputellaan erilaisiin pinkkoihin.

Kohtuullisen uuden käytännön mukaan myös SIP-kortin eli paikallisen sairausvakuutuskortin voi anoa samalla kertaa. Niitä hoitavan virkailijan työaika oli kuitenkin alkamassa vasta noin tunnin kuluttua, minkä vuoksi "jouduimme" menemään viereiseen ravintolaan tilaamaan dos cañas (kaksi pientä olutta). SIP-virkailijan luona ilmaantui vähemmän yllätyksellisesti uusia vaatimuksia: piti käydä ottamassa kopiot S1-todistuksista ja myös miehelleni kopio avioliittotodistuksesta. Meille jää todennäköisesti ikuisiksi ajoiksi arvoitukseksi, minkä vuoksi myös mieheni tarvitsi liitteeksi avioliittotodistuksen ja miksi eivät viereiselle (residencia)pöydälle jätetyt S1-todistukset riittäneet. Onneksi "ajan tappo" -ravintolamme on varautunut kopioiden ottamiseen. Otatimme siellä vaaditut kopiot ja palasimme odottamaan koska SIP-täti ottaa meidät uudelleen vastaan. Ja ottihan hän varsin pian.

SIP-kortti, jonka takapuolella myös omalääkärin nimi

SIP-tädin pitkällisen papereiden pyörittelyn jälkeen meidät käskettiin taas ulos, tällä kertaa odottamaan residenciakorttejamme. Niitä ei onneksi tarvinnut odottaa pitkään, mutta saatuamme ne jouduimme jälleen kerran siirtymään eteiseen odottamaan SIP-tädin kutsua (eteisessä on vain pari hassua tuolia ja parhaimmillaan parikymmentä ihmistä odottamassa vuoroaan) . Onneksi meidän ei tarvinnut odotella kohtuuttoman pitkää aikaa. Ja eipä aikaakaan, kun meillä molemmilla oli kätösissämme residenciakortin lisäksi myös väliaikainen SIP-kortti.

Onneksi meillä oli varattu aika, minkä vuoksi tähän kaikkeen meni vain reilu kolme tuntia!  Residenssi piti vielä käydä vahvistamassa alueemme kaupungintalolla (mehän jouduimme ruuhkien vuoksi hakemaan sen "väärästä" toimipisteestä) ja varsinainen Sippi on haettavissa vajaan kuukauden kuluttua.



Kaupungintalo aamulla ennen ruuhkia





















Eli loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta vain toistaiseksi. Muutamme ensi syksynä muutaman kilometrin lähemmäs Torreviejaa, mikä tarkoittaa iki-ihania virastovierailuja tietojemme päivittämisen merkeissä.




     






 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti